Toimintapolitiikka
Vaconin toiminnan päämääränä on asiakkaiden tarpeista lähtien kehittää, valmistaa ja toimittaa tuotteita ja tuottaa palveluita tavalla, joka takaa tyytyväiset asiakkaat ja hyvän kannattavuuden.
Laatu-, ympäristö-, työterveys- ja työturvallisuusasiat ovat osa Vaconin liiketoimintaa. Tavoitteena on terveellinen, turvallinen ja viihtyisä työympäristö sekä motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö.
Laatu on strateginen kilpailutekijämme. Yhteisestä ympäristöstämme huolehtiminen on velvollisuutemme. Valmistamamme tuotteet säästävät energiaa ja parantavat prosessien suorituskykyä.
Toimitamme virheettömiä tuotteita sovittuun aikaan. Pyrimme siihen, että palvelumme on markkinoiden joustavin ja nopein ja että tuotteemme ja toimintamme vastaavat asiakkaan vaatimuksia ja odotuksia kilpailijoita paremmin.
Verkostoitumiseen perustuvassa tuotannossamme laadun takeena on kiinteä ja pitkäjännitteinen yhteistyö huolellisesti valittujen alihankkijoiden ja toimittajien kanssa. Edellytämme myös yhteistyökumppaneiltamme myönteistä asennetta ympäristö-, työterveys- ja työturvallisuusasioissa.
Vaconin johto vastaa siitä, että liiketoimintaa, toimintaprosesseja ja resursseja kehitetään päämäärämme ja tavoitteidemme toteuttamiseksi. Yhtiön johto asettaa toimintajärjestelmän tavoitteet ja seuraa aktiivisesti niiden toteutumista. Olemme sitoutuneet tunnistamaan ja täyttämään toimintojamme sitovat lainsäädännön kohdat sekä kehittämään toimintaamme ja järjestelmäämme jatkuvasti.
Jokainen vaconilainen tuntee yhteisen toimintapolitiikan, osallistuu sen jatkuvaan kehittämiseen ja vastaa sovittujen tavoitteiden saavuttamisesta omalla toiminta-alueellaan.
Sosiaalisen vastuun periaatteet
Vacon Group sitoutuu noudattamaan yleismaailmallisesti hyväksyttyjä ihmis-, lasten ja työntekijöiden oikeuksia.
Tämä tarkoittaa, että Vacon sitoutuu: